TAMAN RUNON TAHTOISIN UNOHTAA

nousee valo taivaanrantaan
kuin laulu suloinen
ja maailman mustat hampaat
ovat muistoa ja unta
pakkomielteen kudosta
kaikki sanat jotka lausuin
kunpa olisi ollut
käärmeenkieli pirunnyrkissä
hei, hei hei
tämän runon tahtoisin unohtaa
jokin vihan olento
raskain kuluin yli herkän maan
enemmän kuin koskaan olen
enemmän kuin tahtoisin
tuuli vakavana huokaa
tasangoilla kuutamo
vihmoo lainattua kultaa
veden tinapaperiin