Nakyvan Valon Olennot

Lintuina liidettiin aikamme taivasta päin.
Kaartui se korkeena, päivät niin pitkinä näin.
Kaikki puhui meille kieltä ajatonten,
tuulet keikkui oksistoissa lempeimmillään,
maailma, se paikka oli vasta syntymäisillään.
Ja kun sen ihmeen muistan
on mieli levoton
sydän rauhaton
ja niin kuin taulu raamiton/
laulu soinniton
Muuttui se maailma, raskaaksi siipemme sai.
Lankesi varjoja, matkamme keskeytyi kai.
Kaikki puhui yhteen ääneen vierain kielin,
tuulet riehui vieden lehdet mukanansa
maailma, se paikka oli melkein loppumaisillaan.