Sanansaattaja

CMX
Album : Pedot
Mitä ennen olin joskus, kerran, kautta aikojen,
Läpi pettymysten metsäin sama, melkein ikuinen,
Nyt on mennyt, laonnut ja tuuliin karistautunut,
Puristunut tyhjiin, rauennut ja mennyt menojaan.
Lähemmäksi salaisuutta, lähemmäksi totuutta,
Lähemmäksi maailmalta salattua sydäntä
Luulin tekeväni matkaa avainnippu kädessäni,
Väärät oli avaimet ja portti toisaalla.
Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa,
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää.
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään.
Tasangolla, jollain, ajatuksin hedelmättömin,
Pinnistellen raunioilla, vettä jos vain löytäisin,
Hengen, jonka tiedän, luotan, yhä jossain elävän,
Kangastuksen, edes, jonka luokse turvaan paeta.
Ihoon oli kirjoitettu näkymätön raamattu,
Lukea en osaa enkä tulkita sen merkintöjä.
Joku ehkä kulkenut on loppuun polun toivion,
Ristyksiin ripotellut laulut, jotka totta on.
Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa,
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää.
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään.
Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa,
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää.
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään.


Other lyrics searched

Singer Song title
CMX g
CMX Arcana
CMX Rautakantele
CMX Yollisia
CMX Talviunia
CMX Kirosakeet
CMX Ennustaja
CMX Pirunmaitoa
CMX Hiljaisuuteen
CMX Discoinferno
CMX Antroposentrifugi
CMX Nimeton
CMX Aamutahti
CMX Jerusalem
CMX Paha
CMX Paivalintu
CMX Pedot
CMX Kain
CMX Suojelusperkele

Related lyrics

Singer Song title
CMX ILIMAN PIELET
CMX LOPUTTOMASTI SAMAA
CMX ILMESTYSKIRJANPITAJA
CMX KYLMANMARJA
CMX BAIKONUR
CMX JATKUU NIINKUIN SADE
CMX TUONEN LINTU
CMX LUUHAMARA
CMX TAMAN RUNON TAHTOISIN UNOHTAA
CMX KULTAISET PORTAAT




Comment List

No comments available.